Sfinx

Sfinx (englanniksi Sphynx) on luonnollisena mutaationa syntynyt karvaton kissarotu, joka sai alkunsa Torontossa Kanadassa 1960-luvulla maatiaiskissalle syntyneestä pentueesta. Ensimmäinen sfinx tuli Suomeen vuonna 2000 USA:sta ja ensimmäinen pentue syntyi 2002. Sfinxin erikoinen ulkonäkö ihastuttaa ja vihastuttaa, mutta kun sen luonteeseen tutustuu, sydän on menetetty.

Sfinx on luonteeltaan hyvin energinen, älykäs, leikkisä, utelias ja seurallinen kiipeilijä, eikä missään nimessä mikään sohvakoriste. Sfinx osallistuu kaikkiin kodin puuhiin, mieluiten olkapäillä kieppuen ja ohjeita jaellen. Sfinx tulee hyvin toimeen lasten ja muiden kotieläinten kanssa, jos vain toinen osapuoli on suvaitsevainen. Sfinxit ovat hyvin seurallisia ja olisikin suotavaa, että sillä olisi kissa- tai koirakaveri.

Sfinx ei ole täysin karvaton, vaan sen iho on hennon untuvan peittämä. Sfinxin iho tuntuu lämpimältä ja säämiskäisen pehmeältä persikalta. Ihon ryppyisyys on toivottavaa erityisesti kuono-osan ympärillä, korvien välissä ja hartioiden ympärillä. Sfinxin vartalo on keskikokoinen, kiinteä ja lihaksikas, vatsanseutu täyteläisen pyöristynyt. Aikuisen kissan paino vaihtelee 3 ja 5 kg välillä. Takajalat ovat hieman etujalkoja pidemmät. Pää on kiilamainen, hieman leveyttään pidempi, suoran nenän ja otsan yhtymäkohdassa on hieman stoppia, poskipäät ovat korostuneet. Korvat ovat kärjistään pyöristyneet, kookkaat, avoimet ja tyvestään leveät. Silmät ovat sitruunan muotoiset, suuret ja hieman vinossa korvan ulkoreunaan nähden. Häntä on ohut ja kapeneva. Lyhyttä, pehmeää ja hentoa karvaa sallitaan jaloissa, nenänvarressa ja poskipäissä, korvien takana, kivesten päällä ja hännän päässä. Sfinxeillä kaikki värit ja kuviot ovat sallittuja.

Sfinx pestään säännöllisesti, koska sen iholta erittyvä rasva ei imeydy turkkiin. Sfinxin iho rasvoittuu vilkkaan aineenvaihdunnan johdosta nopeasti ja kissaa pitää pestä shampoolla noin kolmen viikon välein. Likaisuuden huomaa ihon nahkeutena sekä kainaloiden ja taipeiden ruskeudesta. Pesu onnistuu nopeasti ja helposti, kun pennut totutetaan pienestä pitäen veteen. Sfinxin pesuun menee n. 5 minuuttia, ja kuivaukseen riittää pelkkä pyyheliina. Ihoa ei rasvata.

Korvat, joista puuttuu karvoitus, tarvitsevat säännöllistä puhdistusta noin 2 kertaa kuukaudessa, sillä niihin kertyy vahaa, joka on mustaa ja rasvaista. Myös kynsiin kerääntyy tätä vahaa, ja se rapsutetaan pois säännöllisesti. Kynnet tulisi myös leikata 2 kertaa kuukaudessa.

Kissa on lihansyöjä. Ruuan tulee olla korkealaatuista ja vaihtelevaa kissoille tarkoitettua ravintoa.

Jos itselläsi on lämmin olo kotonasi, niin todennäköisesti myös Sfinxillä on lämmin. Jos itse palelet, saattaa myös Sfinx tarvita paitaa ylleen tai voit nostaa huoneen lämpötilaa hieman. Sfinx on varsin älykäs, ja löytää kyllä tarvittaessa itse lämpimän paikan peiton alta, patterin päältä tai vaikka lämmitetyn saunan lauteilta.

Sfinx on sisäkissa, eikä sitä saa päästää yksinään ulos vapaaksi. Se voi palaa auringonpaisteessa ja on myös altis itikoiden puremille.

Karvatonkaan kissa ei välttämättä sovellu allergikolle, sill allergiaa aiheuttavat kissan hilse ja sylki.


photo: Mumsikoff Cattery


photo: Henri Laurikka


photo: Moon Pet Cattery



 
Toteutus: RML